Lämpöä, vettä, ilmaa ja fiksuja töitä
Lvi-alan voi väittää olevan merkittävämpi toimiala kuin sitä yleisesti pidetään. Lämpö, vesi ja ilma ovat ihmiselle välttämättömiä ja niiden ympärillä on paljon toimintaa niin alan yrityksissä kuin muualla yhteiskunnassa.
Tämän päivän rakennuksissa sopiva lämpötila, juokseva vesi ja toimiva ilmanvaihto tuntuvat itsestäänselvyyksiltä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jotenkin ne on käytännössä järjestetty ja jostain tuotteet, järjestelmät ja palvelut aina tulevat.
Voidaan sanoa, että lvi-ala luo elämälle perusedellytyksiä. Ala ulottuu myös talojen ulkopuolelle. Esimerkiksi lämpölaitokset, vedenpuhdistamot ja erilaiset verkostot ovat olennaisia osia nykyaikaista yhteiskuntaa.
Lvi-ala on myös todellinen ympäristöala. Alalla pääsee käytännössä vaikuttamaan yhteiskunnan ja ympäristön välisen suhteen kehittymiseen monella eri tavalla.

Suunnittelupöydältä tehdassalin ja kaupan kautta asennukseen
Lvi-alan toimintojen ketju ulottuu tuotteiden ja ratkaisujen suunnittelusta valmistukseen ja aina asenukseen saakka. Väliin mahtuu myös mittavaa tukku- ja vähittäiskauppaa. Lisäksi alaan kuuluu käyttö- ja ylläpitotoimintoja.
Alalla työskentelee yhteensä n. 25.000 henkilöä. Rakennusalasta lvi edustaa n. 18 % osuutta.
Yritystoiminta on poikkeuksellisen monimuotoista. Vahvan kansainvälisen teollisuuden ja kaupan rinnalla toimii lukuisa joukko pienempiä yrityksiä. Ääripäässä paikalliset pienet asennusliikkeet ja suunnittelutoimistot.
Alaa ja sen kehitystä tukevaa työtä tehdään niin tutkimuksen, koulutuksen kuin järjestötoiminnankin saralla.

Tulevaisuuden näköinen toimiala
Lvi-ala on kehittynyt tekninen toimiala. Teknisten toimialojen kentässä lvi-alan tekee omaleimaiseksi se, että ala on niin lähellä ihmisten tavallista elämää ja ympäristöä.
Lisäksi alan yritystoiminnan jakautuminen suuriin, keskisuuriin ja pieniin erottaa sen osaltaan monista muista aloista.

Lähes kaikenlaista lämpöä, vettä ja ilmaa lähes kaikkialle
Talotekniikka
- lämmitys
- puhdas vesi
- jätevesi
- Ilmanvaihto
- Ilmastointi
- palontorjunta

Yhdyskuntatekniikka
- vesijohtoverkot
- vesilaitokset ja vedenpuhdistamot
- kaukolämpöverkot
- lämpölaitokset

© Talotekniikka-Julkaisut Oy - www.talotekniikka.org
MERKITYS TULEVAISUUDEN ALA OPISKELU