Monipuolista koulutusta kaikilla tasoilla



Lvi on laaja toimiala, mikä näkyy myös alan koulutustarjonnassa.
Koulutustarjonta on monipuolista ja se kattaa kaikki koulutuksen tasot yliopisto-opetuksesta aina oppisopimus- ja aikuiskoulutukseen saakka.
Alan oman koulutuksen lisäksi alalle voi päätyä alaa tukevien opintojen kautta. Lvi-ala tarvitsee mm. paljon erilaisia kaupan ja teollisuuden ammattilaisia.
Käytännössä voi sanoa, että jokainen lvi-alasta kiinnostunut löytää koulutustarjonnasta itselleen sopivan koulutustason ja erikoisalueen.

Yliopistot

Ammattikorkeakoulut
Lvi-alan opintoihin ammattikorkeakoulussa sisältyy perinteisen lvi-tekniikan lisäksi jäähdytystekniikkaa, rakennusautomaatio- ja turvatekniikkaa sekä sähkötekniikkaa. Suuntautumisvaihtoehtojen valikoima vaihtelee ammattikorkeakouluittain.
Lvi-alan koulutusohjelma
Tutkintonimike: insinööri (AMK)

Perusopinnot
Lvi-alan ammattilaisella on monipuolinen luonnontieteellinen perusosaaminen. lvi-tekniikkaan suuntautuvilla perusopinnoissa painotetaan erityisesti lämpö- ja virtaustekniikan alueita sekä vahvaa tietotekniikan osaamista. Kielten sekä talous- ja johtamisaineiden opinnot antavat edellytyksiä toimia alan monipuolisessa tehtäväkentässä.
Syventävät opinnot
Opiskelija voi oman kiinnostuksensa mukaan syventää ammattiopintojaan esimerkiksi tietotekniikan, elektroniikan, automaatiotekniikan, sisäilmaston, kiinteistöjen ylläpidon, ympäristötekniikan tai energiatekniikan opinnoilla.

Arcada
Jan-Magnus Janssons plats 1, 00550 Helsingfors
Ansökningsbyråns tel: 0207 699 673
Ansökningsbyråns e-post: ansokningsbyran@arcada.fi

Utbildningsprogrammet i Distribuerade energisystem
Programledare: Mikael Paronen
http://www.arcada.fi/sv/utbildning/yrkeshogskoleexamen/distribuerade-energisystem

Metropolia Ammattikorkeakoulu
Opetuspaikka: Vanha maantie 6, Leppävaara, Espoo
Hakutoimiston puhelinnumero: 020 783 5100
Hakutoimiston sähköposti: hakutoimisto@metropolia.fi
Talotekniikan koulutusohjelman johtaja: Olli Jalonen 020 783 6044
http://www.metropolia.fi/koulutusohjelmat/rakennus-ja-kiinteistoala/talotekniikka/

Koulutusohjelman suuntautumisvaihtoehdot:
- lvi-tekniikka, suunnittelupainotteinen
- lvi-tekniikka, tuotantopainotteinen
- Rakennusten sähkö- ja tietotekniikka

Lisäksi kaikissa suuntautumisvaihtoehdoissa on mahdollista valita syventymiskohteeksi kiinteistötalous ja ylläpito.

MAMK - Mikkelin Ammattikorkeakoulu
PL 181, Patteristonk. 3, 50101 Mikkeli
Hakutoimiston puhelinnumero: 0153 556 335
Hakutoimiston sähköposti: hakutoimisto@mamk.fi
Talotekniikan koulutusohjelman johtaja: Heikki Salomaa (015) 355 6417 Laboratoriojohtaja: Jarmo Tuunanen (015) 355 6421 tai 040 717 9990 http://www.mamk.fi/talotekniikka_lvi
Koulutusohjelman suuntautumisvaihtoehdot:
- lvi-tekniikka

OAMK - Oulun seudun Ammattikorkeakoulu
Tekniikan yksikkö
Kotkantie 1, 90250 OULU
Tekniikan yksikön puhelinnumero: 010 27 21030
Hakutoimiston puhelinnumero: 010 192 000
Hakutoimiston sähköposti: hakutoimisto@oamk.fi
Talotekniikan osaston johtaja: Veli-Matti Mäkelä, puh. 010 27 23853
http://www.oamk.fi/tekniikka/hakijalle/koulutusohjelmat/talotekniikka/
Koulutusohjelman suuntautumisvaihtoehto:
- lvi-tekniikka
Vaihtoehtoisina opintoina voi valita LVI-suunnittelun, LVI-tuotannon tai kiinteistöautomaation kokonaisuuden.

TAMK - Tampereen ammattikorkeakoulu
Kuntokatu 3, 33520 Tampere
Hakutoimiston puhelinnumero: (03) 245 2398
Hakutoimiston sähköposti: hakutoimisto@tamk.fi
Talotekniikan koulutusohjelma
Koulutuspäällikkö: Pirkko Harsia, puh. 050 555 3111
SV-vastaava Pirkko Pihlajamaa, LVI-tekniikka, puh. 040 801 2695
http://www.tamk.fi/cms/tamk.nsf/

Koulutusohjelman suuntautumisvaihtoehto:
- lvi-tekniikka
- sähköinen talotekniikka

SAMK - Satakunnan Ammattikorkeakoulu
Tekniikan Porin yksikkö, Tekniikantie 2, 28600 PORI
Puh. (02) 620 3000
Hakutoimiston puhelinnumero: (02) 620 3033
Hakutoimiston sähköposti: hakutoimisto@samk.fi
Koulutusohjelmavastaava: Jukka Kallio, puh. 044 710 3241

http://www.samk.fi/rakennustekniikka
Rakennustekniikan koulutusohjelmassa voit moduulivalinnoilla painottaa opintojasi LVI-talotekniikkaan tai talonrakennukseen.

Ammattioppilaitokset
Oppisopimus
Aikuiskoulutus
Jatko- ja täydennyskoulutus

 

© Talotekniikka-Julkaisut Oy - www.talotekniikka.org
MERKITYS TULEVAISUUDEN ALA OPISKELU